sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Näkymätön Elina

Tartuin Kerstin Johansson i Backen Näkymätön Elina -romaaniin, koska a) se on lyhyt ja sopi näin hyvin välipalaksi b) se löytyi omasta hyllystä ja c) ajattelin sen sopivan Lasten linnoitus -haasteeseen. Kirja tosiaan on lyhyt ja sen luki nopeasti, mutta välipalaksi se ei käynyt. Sitä ei hevin saa mielestään. Lasten linnoituksesta en löydä sille sopivaa kategoriaa, mutta ehkäpä sen johonkin niistä työnnän..

Näkymätön Elina kertoo noin kymmenvuotiaasta ruotsinsuomalaisesta Elinasta, jonka perhe on köyhä ja uskovainen. Isä on kuollut joitakin vuosia aiemmin ja äiti, suomalainen Martta, yrittää elättää nelilapsisen perheensä. Elina ei ole päässyt yli isänsä kuolemasta, vaikka äiti niin luuleekin. 

Kukaan muu kuin Elina ei tiennyt, että isän henki asui suolla. Äiti kävi hautausmaalla. Seisoi siellä vähän aikaa joka sunnuntai. Irma ja Erkki ja pikku-Isak olivat hänen mukanaan. Elinakin oli joskus, jos ei ehtinyt mennä piiloon. Isä pelkää haustausmaata yhtä paljon kuin minäkin, Elina ajatteli. Isä haluaa olla näkymättömien kanssa suolla. Elinan kanssa. Elina oli kerran kuullut, kuinka äiti sanoi Antin Fiialle: "En ymmärrä, miksei Elina sure isänsä kuolemaa. Se on kauheaa. Hän ei halua tulla mukaan, kun menemme sunnuntaisin hautausmaalle."

Elina kuitenkin käsittelee asiaa omalla tavallaan, suolla mielikuvitusolentojen, ainoiden ystäviensä kanssa.

Suo oli hänen valtakuntaansa. Aivan hänen ikiomaansa. Paitsi muutaman viikon ajan kesällä, kun hillat kypsyivät. Silloin saattoi tulla hillanpoimijoita. Mutta he eivät ymmärtäneet suon salaisuuksia. He poimivat vain marjoja eivätkä tunteneet Hieno-Keijua ja Kukka-Koivua ja Taika-Feeriä. Eivät he tienneet sitäkään, että Paha-Luura vaaniskeli suolla. Eivätkä he olleet nähneet Onnenkaivoa ja Isäpaikkaa, joka oli kuiva ja pehmeän sammaleen peittämä.

Elina joutuu kahnauksiin opettajansa kanssa. Opettaja pitää Elinaa tyhmänä, koska tämä ei opi ruotsia ja opettaja ymmärtää Elinan hiljaisuuden väärin. Asiat johtavat siihen, että opettaja loukkaa Elinaa, koska ei muuten saa tätä "kuriin". Sen takia Elina ei enää voi syödä koulussa, vaikka hän ehdottomasti tarvitsisi kouluruoan. Konflikti jatkuu ja pahenee - opettaja suorastaan kiusaa tyttöä ja on tälle todella ilkeä - kunnes kaikki joutuvat valitsemaan puolensa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Ruotsin puolelle Lappiin, 1930-luvun köyhyyteen. Kirja antoi taas perspektiiviä ja ajattelemisen aihetta mm. siitä miten hyvin asiat nykyään ovat ja mikä on aikuisen ihmisen - etenkin opettajan - vastuu lapsesta, millainen valta opettajalla on lapseen. Romaani on todella koskettava, mihin yksi syy on se, että suurin osa tapahtumista kerrotaan Elinan näkökulmasta. Lukija voi samaistua nimenomaan häneen. Suosittelen!

Johansson i Backe, Kerstin: Näkymätön Elina (Otava / Seven 2006)
Ruotsinkielinen alkuteos: Som om jag inte fanns (1978)
Suomentanut Kirsti Johansson

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!